Tässä nyt sitten sain valmiiksi ensimmäisen osan, jonka toteutus on ikävä kyllä aivan muuta kuin haaveilin, mutta kelpuutettakoon. Jossain kuvassa saattaa näkyä Fionalla kihlasormus, mutta älkäähän siitä välittäkö, se on vaan yksi sähläys Fionan aiemmasta elämästä ilman lc'tä :'--D No mutta kaiken näköinen, hajuinen, makuinen ja kuuloinen kommentti kautta kritiikki(mahdetaankohan edes kirjoittaa noin) on täysin tervetullutta. Ja eikun kimppuun! ;)

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

heinäkuu 2010 

Fiona katseli ihastuneena uutta asuntoansa. Fionan elämä oli yksinkertaista, mutta silti niin erilaista. Fiona oli erilainen. Persoonallinen ja lämmin. Fiona oli juuri keskeyttänyt opintonsa kuuluisassa yliopistossa, se ei vain ollut häntä varten.

Asunto oli pieni, mutta kotoisa. Se sijaitsi pienen kukkulan rinteessä kaukana kaupungista. Kaukana urbaani oloista. 

"Kaupungit ovat yliarvostettuja", Fiona ajatteli venytellessään lenkkiä varten. Juokseminen yksin, ilman muita, oli Fionalle yksi asia, mistä ei voinut luopua. Hän oli kutsunut äitinsä ja isoäitinsä illalliselle. Kun Fiona oli tullut lenkiltään, hän kävi suihkussa ja vaihtoi vaatteet. Ovikello soi.

Fiona avasi oven ja siellä odottivat hänen viehättävät sukulaisensa.

-Hei mummi ja äiti, tulkaa toki sisään, Fiona tervehti iloisena.

Fiona oli valmistanut porsaankyljystä. Fionan ruoanlaittotaidoissa ei ole haukkumista. He söivät ja kyselivät kuulumisia.

Kun vieraat olivat lähteneet Fiona istui sinapinkeltaiselle tuolille takan ääreen. Hän rupesi pohdiskelemaan. Ajatukset siirtyivät perheeseen. Fionan isä oli koko ajan työmatkoilla. Siitä oli tasan kolme viikkoa, kun hänen isoisänsä kuoli. 

"Vaikka isoäiti sanoo olevansa kunnossa, ettei hän olisi surullinen ja että tiesi tuon ajan tulevan, hän on täysin murtunut, minä vain tiedän sen", Fiona sanoi mielessään. 

Fiona päätti mennä nukkumaan, joten hän puki yöpukunsa ja meni sänkyyn. Hänellä oli paha tunne, muttei tiennyt mistä se johtui.

Aamu sarasti. Fiona nousi aina kukonlaulun aikaan. Hänellä oli aamu heräämisen taito. 

Hän kävi kylmässä suihkussa.

Meikkasi ja puki ylleen. Fiona tiesi olevansa kaunis, mutta se ei sokaissut häntä. Se ei tehnyt hänestä tyhmää. Puhelin soi. Fiona meni vastaamaan.

-Fiona.. Äiti täällä, asiani koskee mummia, Fiona kuuli äitinsä pehmeän äänen langan päästä. Fionan sydän jyskytti kiivaasti, kunnes se miltei pysähtyi. 

Fionan hengitys salpaantui. Hän tunsi yksinäisen kyyneleen vierivän pisamaista poskeaan pitkin. Koko vartalo vapisi. Pelostako? Fiona ei tiennyt. Hän ei saanut suustaan pientäkään ääntä. Joten hän meni seinän luokse..

.. Ja ..

.. Sulki ..

.. Luurin.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Seuraavat tunnit olivat vaikeita, mutta Fiona päätti käsitellä suruansa, isoäitinsä kuolemaa, omalla tavallaan. Hän juhli.

Eri väriset neon valot välkehtivät ihmisiä kuhisevassa baarissa.

Fiona omisti lahjan.

Hän nimittäin osasi irtaantua hetkestä. Päästää tunteesta irti. Lukita synkät asiat pois. Joten hän vain juhli. Unohtaakseen kivun ja tuskan.

Mutta silti mielessään, hän huusi. Hän tunsi olevansa yksin. Isoäiti oli hänelle kaikki kaikessa.

"Baarit ei ole hassumpia", Fiona tuumi. Hän oli juuri asettunut mukavasti seisomaan seinän lähelle huomaamattomaksi. Fiona katseli muita ihmisiä, kunnes katse lukittautui yhteen mieheen.

Miehellä oli vihreät silmät, joista Fiona ei saanut katsettaan irti. Hän puristi kätensä nyrkkiin, koska oli hermostunut.

Pian mies huomasi Fionan herkeämättömän tuijotuksen. Fiona oli juuri katsomassa pois, kun tajusi miehen katsovan häntä suoraan, todella syvälle silmiin. Hän tunsi vain valoa ja lämpöä, sellaista, mitä hän tunsi ollessaan pieni, kun äiti katsoi silmiin ja sanoi, että maailma on paha, mutta hän suojelisi aina Fionaa, aina. Tuo lämpö sai Fionan mahassa kouristelemaan, se antoi toivoa. Mitä jos maailma onkin hyvä paikka?

Ennen kuin Fiona tajusi, mies kävelikin jo häntä kohti. Eri väriset valot välkkyivät. Sininen, vihreä, punainen, violetti, keltainen..

Fionan mieli luopui värimaailmasta, kun mies yht'äkkiä suuteli häntä. Pehmeiden huulten kosketus tuntui kuin enkelten kosketukselta.

Kuitenkin. Todellisuus iski, kun suudelma loppui. Fiona oli ymmällään ja rääkäisi:

- Wouuu! Mistäs hyvästä minä tuon ansaitsin? Sen sanottuaan Fiona tajusi antaneensa universumin järkyttävimmän ensivaikutelman. Damn.

-No aina kun näen kauniin naisen niin menen hänen luokseen ja suutelen, niin helppoa! No en nyt oikeasti, mies taisi olla vähän.. no juonut.

- Oikeasti minä koitan vähän saada uunituoretta exääni mustasukkaiseksi. Joo, tiedän että niin tehtiin eskarissa, mutta hän ei usko että voin elää ilman häntä.

En tainnutkaan antaa universumin huonointa ensivaikutelmaa, hän teki sen puolestani. Silti miehessä oli jotakin kiinnostavaa.

-Mikäs muuten saa noinkin jumalaisen naisen tänne yksin? Tunsin hieman punastuvani, ja minulla meni hetki, koska muistin jälleen miksi olin siellä.

-Koitan tukahduttaa tunteita, muttei ole oikein mieluisa puhe aihe, jos ymmärrät.. Olen muuten Fiona!

-Hauska tavata Fiona, nimeni on Charles.

Hän todella oli humalassa.

Fiona katsoi taas sivulleen, hän oli oikeastaan vilkuillut sinne koko ajan. Fiona oli hiukan vaivaantunut vieraan neidon tuijotuksesta, joten hän kysyi Charlesilta:

-Mahdatkohan tuntea tuon naisen, joka on tuijottanut meitä siitä asti kun.. noh, suutelit minua.

Naisella oli julma, jäinen ja pistävä katse, täysin Charlesin katseen vastakohta.

-Haha, saanen esitellä entisen tyttöystäväni Chantalin, hänellä taitaa olla jotain hampaan kolossa, Charles naurahti.

- Jospa vähän kiusoittelisimme häntä. Tule, mennään tanssimaan! "En tiedä mistä intoni tuli. En yleensä ollut julma, mutta nyt se vain tuntui oikealta."

-Mielelläni, Charles vastasi suloisesti hymyillen. "Hänen kasvonsa olivat taivaalliset, kuin veistos."

Hänellä oli hyvät liikkeet, hän osasi tanssia. "Charles oli täydellinen. Hän heittäytyi ja myötäili tanssiliikkeitäni ja sai itsensä näyttämään täydelliseltä. Katsoin vain häntä silmiin, en kyennyt irrottamaan katsettani."

Chantal katsoi lävistävästi tanssilattialla ilakoivaa paria. Hänen katseensa olisi oinut vaikka tappaa.

Katseen takana piili yksi ajatus. Yksi ainoa ajatus:

"Vielä minä kostan sinulle Charles. Vielä minä kostan." 

No niin! Eka osa oli siinä. Mitäs piditte? Aika tönkkö ja lyhyt osa tuli, mutta tämä kirjoitus ei okein sovi meikäläiselle näin kello kaksi yöllä. Ainiin ja noissa lainausmerkeissä olevat jutut on ajatuksia. Kommentoikaa toki, en pistä vastaan! :--)

ELIPPÄS, nyt kun kerrankin sain valmiiksi mun lc'hen ulkoasun, niin koitan tehä tästä jotain järkipitosta. Selvennykseksi; tää on siis ehdottomasti ensimmäinen lc johon oon panostanu näin paljon, joten yritän pinnistellä ja ponnistella tätä pidemmälle kuin muita yhen osan lc'täni, toki tuon pisteen olen jo saavuttanut mutta kumminkin. Ääh tätä on varmasti kamala lukea kun nyt ei oikein inspaa kirjottaa mitään tervetuloa rakastan teitä kaikkia- juttuja :--DD Joten ehkä voisin esitellä Swanin suvun aloittajan !